| Mikkelin ensimmäistä Tiedepäivää vietettiin 23.4.2009 Kokous- ja kongressitalo Mikaelissa ja Tiedepäivä keräsi noin 140 kuulijaa. Mikkelin yliopistokeskuksen, Mikkelin ammattikorkeakoulun sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Mikkelin yksikön tutkijat pureutuivat Uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisen -teemaan Mikkelin Tiedepäivän aikana. Mikkelin Tiedepäivän tavoitteena oli tuoda esille em. toimijoiden yhteisten tutkimusalojen osaaminen laajemmalle yleisölle sekä nostaa Mikkelissä tehtävän tutkimuksen tunnettuutta myös kansallisella ja valtakunnallisella tasolla.Tiedepäivän avasi kansanedustaja, metsänhoitaja, MMM Kimmo Tiilikainen ja päivän puheenjohtajana toimi Emeritus päätoimittaja Ari Valjakka. KTT Mika Kuisma Helsingin kauppakorkeakoulusta puhui avauspuheenvuorossaan Materiaalitehokkuuden edistämisestä ja professori Jukka Rintala kertoi uusiutuvista energiamuodoista. Tiedepäivä koostui kolmesta sessiosta. Ensimmäinen sessio käsitteli biokaasututkimusta, luomukulutuksen trendejä, savolaisviljelijöiden ”maapalloistumista” sekä kasteluvesien laatua Etelä-Savossa. Lisäksi Juvan Muumaa Oy:n toimitusjohtaja Heli Ahonen kertoi eläinten hyvinvoinnista. Toinen sessio tarkasteli ympäristöturpeiden käyttöä, puun modifiointia, nanoteknologian mahdollisuuksia ympäristön tilan parantamisessa sekä elinkaarimallinnusta jätteiden käytölle. Kolmas sessio tutki Jalojäte –hanketta, jonka taustalla ovat ilmaston muutoksen, energiaturvallisuuden ja vesistönsuojelun haasteet ja elintarvikeketjun jäte- ja sivuvirtabiomassojen hyödyntämisen tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet. Yritysyhteistyökumppanin puheenvuoron esitti Ympäristöpäällikkö Juhani Ilmola Osuuskauppa Suur-Savosta.Mikkelin Tiedepäivän yhteydessä jaettiin myös Tieteenkesyttäjä 2009 -palkinto. Tieteenkesyttäjäksi nimettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun materiaalitekniikan tutkimusjohtaja Martti Kemppinen. Tieteenkesyttäjä palkinto myönnetään henkilölle tai henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti tuoneet tiedettä julki helposti ymmärrettävässä muodossa. Palkinto myönnettiin neljättä kertaa.Maapallon muutokset mm. uusiutuvien luonnonvarojen osalta ovat haasteita, joita ei voida ymmärtää ja hallita ilman tieteellisten tutkimusten antamaa tietoa. On tärkeää nähdä tiede ja tutkimus osana taloutta ja kansalliseen kilpailukykyyn vaikuttavana tekijänä. Mikkelin yliopistokeskuksen, Mikkelin ammattikorkeakoulun ja MTT Mikkelin toiminta nojaa vahvaan kansainvälisesti kilpailukykyiseen tutkimusosaamiseen. Mikkelissä toteutetaan monitieteistä, korkeatasoista tutkimusta maakunnan elinkeinoelämän kehittämisaloilla ja alueen tarpeisiin perustuen. Mikkelin Tiedepäivän tavoitteena on tuoda esille em. toimijoiden yhteisten tutkimusalojen osaaminen laajemmalle yleisölle sekä nostaa Mikkelissä tehtävän tutkimuksen tunnettuutta myös kansallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tiedepäivä tullaan toteuttamaan vuosittain. |
|
|