Avoin yliopisto-opetus

Avoimessa yliopistossa voi hankkia yleissivistystä ja kehittää ammatillista osaamista joko opintokokonaisuuksissa tai lyhyemmillä kursseilla. Opetus on kaikille tarkoitettua yliopistollista perusopetusta vastaavaa opetusta, johon voi osallistua iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Avoimen yliopiston opintoja Mikkelissä 2010 – 2011 tarjoavat Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus ja Helsingin yliopisto Ruralia-institutti

Mikkelin yliopistokeskuksessa avointa yliopisto-opetusta annetaan kauppatieteissä, luonnon-mukaisessa maa- ja elintarviketaloudessa sekä osuustoiminnassa. Kauppatieteelliset kurssit ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun avoimen yliopiston kursseja. Avoimen yliopiston kautta on väylä tutkinto-opiskelijaksi. Lisäksi avoimen yliopiston opiskelijat voivat erillisellä hakemuksella osallistua Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Kansainvälisen liiketoiminnan kandidaatti-tutkinnon kursseille. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti antaa avointa yliopisto-opetusta luonnonmukaisessa maa- ja elintarviketaloudessa sekä osuustoiminnassa ja yhteisötaloudessa. Avoimessa yliopistossa luomuopintoja  voi suorittaa perus- ja aineopintojen verran (25 + 35 op). Osuustoiminnassa ja yhteisötaloudessa voi suorittaa perusopinnot (25 op). Mikkelin kesäyliopisto järjestää myös eri yliopistojen tutkintovaatimusten mukaista avointa yliopisto-opetusta samoin kuin Mikkelin kansalaisopisto. Valtakunnallinen avoimen yliopiston tarjonta löytyy osoitteesta www.avoinyliopisto.fi.